Kovin on ripeää päivitystä..

Niinpä vaan kuukausi hujahti ja lupasin olla tehokkaampi blogini suhteen. Lupaus jäi lunastamatta. Nyt on jo helmikuu ja näin ollen jälleen, mikäs muu kuin lankahamsterikuu! Minäkin jälleen mukana, tavoitteena olla ahkera ja oppia hieman jotain uutta.

Muokkasin tuota neulealmanakkaani, kun 8-aloitus tuntui tähän saumaan turhan vaikealta. (Ehehehe, hyvä idea tehdä almanakka, kun sitten muuttaa sitä vähän väliä..)

Mutta eipä täällä suinkaan toimettomana ole oltu, vaikka mitään kuvia ei ole näkynyt eikä pihaustakaan kuulunut. Minä vain olen niin onneton kuvaamaan mitään, kun kaikki päätyvät suoraan käyttöön. Aion kuitenkin laittaa kuvia. Ehkä jo huomenna tai jopa tänään! Neulealmanakan ensimmäisen kuun tehtäväkin tuli suoritettua, mutta siitä tulee vain pieni vilautus, sillä lahjaksi on menossa (maaliskuussa!).

Ensimmäisessä postauksessani puhuin ekologisuudesta. Näinpä meilläkin otettiin käyttöön pesupähkinät. Ja ovatpa loistavia vekkuleita nuo! Hieman haiskahtavat oksennukselta, mutta pyykki ei onneksi kuitenkaan tuoksu miltään. Ja puhdasta tulee. Neuloin myös yhden tiskirätin ja jopa mies oli tuotoksen käytännöllisyyteen tyytyväinen. Sen lisäksi olen myös ommellut! Ompelusta teki ihanaa, mahdollista ja helppoa mies, joka osti minulle uuden ihanan ompelukoneen. Kestovaippoja on valmistunut 8 kappaletta, joskin kahdesta puuttuu tarrat/nepit. Näistäkin kuvia, kunhan ehdin kuvata ne puhtaina :D Uuden upean ompelukoneeni ansiosta olen myös innostunut ajatuksesta, että kykenisin tekemään lapsilleni vaatteet itse. Kankaita on hurja määrä (ja ostin lisää eilen!) ja myös iso kasa vanhoja vaatteitani on saanut purkutuomion ja mahdollisuuden uuteen elämään lastenvaatteissa. Näistä kuvia, kunhan saan vaatteet ensin valmiiksi. Jos saan....

0 kommenttia: